Suomessa pelejä kehitellään runsaasti. Nykyisin jopa noin 260 pelitalosta koostuva Suomen videopeliala kehittelee pelejä monille eri alustalle, mutta suurimmassa osassa ovat mobiilipelit älypuhelimille ja tableteille. Tämän lisäksi kotimaassamme on paljon pelinkehityksen harrastajia, sillä jopa 20 oppilaitosta tarjoaa pelin kehittämiseen liittyvää koulutusta. Lukuisat organisaatiot, muun muassa IGDA Finland, Neogames ja Suomen Pelinkehittäjät Ry tukevat suomalaista pelialaa.
Suomalaisen pelialan historiaa
Kaikki alkoi vuonna 1979, kun ensimmäinen suomalainen videopeli, Chesmac, ilmestyi markkinoille. Alkuaikoina pelien valmistaminen oli puhtaasti harrastustoimintaa, sillä kysyntää ei vielä alalle ollut. Kyseessä oli usein pikemminkin koodarin kokeiluja kuin vakavasti otettavaa markkinapotentiaalia.
Monet pelinkehittäjät loivat pelejä demo-taustansa tuomalla tietotaidolla. Demoskeneä luonnehtivat lyhyet esittelyvideot, joiden tavoitteena oli esitellä ei-pelimäisiä koodattavia demoja. Tärkeä tapahtuma niiden esittelylle oli Assembly, joka järjestettiin vuosittain vuodesta 1992 asti. Tässä tapahtumassa suomalaiset pelintekijät ja demoskenen parhaat kokoontuvat edelleen esittelemään kättensä jälkiä.
Ensimmäiset pelitalot syntyivät 1990-luvulla
Ensimmäiset peliyritykset perustettiin 1990-luvulla ja ensimmäinen kansainväliseen levitykseen päässyt peli tuli ulos vuonna 1986. Kyseinen julkaisu oli taidonnäytös Terramarquelta, joka myöhemmin fuusioitui Bloodhousen kanssa Housemarqueksi.
1990-luvulla perustettiin huikea määrä uusia pelitaloja, joista moni kuitenkin lopetti toimintansa ennen vuosikymmenen loppua. 2000-luvun alun suurin pelialan tekijä oli Nokia 2003 julkaistulla N-Gage-pelilaitteellaan. Hyvään kasvuun päässyt ala koki pienen kuopan kasvukäyrässä 2010-luvun lopulla, kun digitaalinen jakelu yleistyi.
Parhaaseen vauhtiinsa peliala pääsi 2010-luvulla, kun lukuisia startup-yrityksiä perustettiin ja toimiminen sekä jakelu kävivät helpommin myös pienille yrityksille. Vuonna 2015 suomalaiset pelitalot julkaisivat pelejä 145 kappaletta ja pelialan liikevaihto Suomessa oli kokonaisuudessaan 1,8 miljardia.
Suomalaisen pelialan tunnetuimpia nimikkeitä ovat Rovion Angry Birds, joka on kasvattanut valtavan maailmanlaajuisen suosion, sekä toisen suomalaisen pelijätin Supercellin valmistamat Clash of Clans- ja Hay Day -pelit. Näiden lisäksi tärkeitä nimiä ovat Remedy Entertainmentin Max Payne -peli, Bloodhousen kehittelemä Stardust sekä Bugbear Entertainmentin tekemä Rally Trophy.
Tilastoja
Suurin osa suomalaisesta pelialasta keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa sijaitsee yli kolmasosa kaikista pelialan yrityksistä. Muut pelialan aluekeskukset rajoittuvat Turkuun, Tampereelle, Ouluun, Kajaaniin, Joensuuhun, Kotkaan ja Kouvolaan. Levittäytyneisyyden uumoillaan johtuvan pelialaa opettavien oppilaitosten levinneisyydestä myös muualle Suomeen pääkaupunkiseudun lisäksi.
Suurin osa pelitaloista valmistaa pelejä mobiilialustoille. Tutkimusten mukaan suurin osa kertoi kehittävänsä pelejä yhdelle tai useammalle mobiilialustalle. Kaikkein suosituin alustoista on iOS, mutta Android ei ole kaukana takana. Myös pelitalot, jotka ovat ennen valmistaneet vain tietokoneille ja konsoleille pelejä, ovat alkaneet tehdä tuotekehitystä myös mobiililaitteille.
Peliala työllistää monia ihmisiä. Vuonna 2014 pelialalla työskenteli Suomessa noin 2500 henkilöä, joista 20 prosenttia oli naisia. Nämä luvut ovat huomattavassa nousussa verrattuna edellisvuosiin. Asia on kiinnittänyt huomiota myös maailmalla, sillä Suomea pidetään tutkimusten mukaan Euroopan kolmanneksi todennäköisimpänä pelialan keskuksena Ruotsin ja Iso-Britannian jälkeen. Näissä kahdessa maassa pelialaa rikastuttavat myös valtavat kasinopelitalot, jotka Suomesta jäävät puuttumaan. Suomen ovat työntäneet pelimaailmankartalle erityisesti Remedy, Supercell sekä Colossal Order.
Kahden kärki: Suomen tunnetuimmat
- Supercell Oy
Supercell Oy on yksi kovimmista suomalaisista pelintekijöistä. Tänä päivänä Supercellin liikevaihto koostuu lähinnä kolmesta pelistä, jotka ovat Hay Day, Clash of Clans ja Boom Beach. Kyseessä ei ole pelkästään Suomen tuottavin mobiilipelien valmistaja, vaan koko maailman. Yhtiön pelit ovat ilmaisia ladattavaksi, mutta liikevaihtoa kerryttävät julkaisujen sisäiset mikromaksut.
Yritys on julkaissut vuonna 2016 uuden pelin nimeltään Clash Royale, joka on saanut jo nyt maailmanlaajuista suosiota. Tänä vuonna yhtiö on julkaissut pelin nimeltä Brawl Stars, jota tällä hetkellä ei pysty lataamaan muualla kuin Kanadan App Storessa.
Yhtiö on noussut suosioon nopeasti, sillä se on perustettu vasta vuonna 2010. Menestyksestä kertovat myös tilastot, sillä maaliskuussa 2016 Supercellin pelit ylittivät ensimmäistä kertaa 100 miljoonan päivittäisen pelaajan rajan.
- Rovio Entertainment Oy
Rovion tie on hieman Supercelliä monimutkaisempi. Vuonna 2003 perustettu yhtiö aloitti nimellä Relude, mutta muutti nimensä vuonna 2005 Rovio Mobileksi ja vuonna 2011 lopulta Rovio Entertainmentiksi.
Yhtiön tunnetuin peli on Angry Birds, jota pääsee pelaamaan niin tietokoneella kuin mobiililaitteillakin. Julkaisu oli ensi kertaa ladattavissa App Storessa vuonna 2009 ja jo vajaan puolen vuoden kuluttua sovellus oli koko sovelluskaupan ladatuin applikaatio Yhdysvalloissa. Peli pysytteli listan kärjessä lähes kaksi vuotta, joista ensimmäinen vuosi kului kokonaan ykkössijalla. Kyseessä on jälleen ilmaiseksi ladattava peli, jonka liikevaihto koostuu pelin sisäisistä mikromaksuista, joka lieneekin salaisuus pelin suureen suosioon mahtavan idean ja hauskojen hahmojen lisäksi. Angry Birdsista on sen jälkeen tehty lukuisia oheistuotteita, animaatiosarja ja elokuvakin.
Vaihteleva menestys näkyy myös talousluvuissa. Vuonna 2012 Rovio teki aaltonsa huipulla voittoa 77 miljoonaa euroa, kun taas vuonna 2013 luku oli tippunut vain 36 miljoonaan. Valtavan mahalaskun huipentuma kohdattiin vuonna 2015, jolloin Rovio irtisanoi yli 200 työntekijää YT-neuvotteluiden tuloksena.